Sinun puolestas elää ja kuolla

Tuomas Tepora

Mihin kansallisvaltiot tarvitsevat sankarivainajiaan ja mikä merkitys on uhrien muistamisella? Miten lippujen kangaskaistaleet kohosivat pyhien tunnusten asemaan niin valkoisten kuin punaisten joukoissa? Miksi oman lipun puolesta kuolemista ihannoitiin vielä sisällissodan jälkimainingeissakin? On tuskin kansakuntaa, joka ei oikeuttaisi olemassaoloaan menneisyytensä sankariuhrein. Suomen sisällissodan seurauksena runoilijoiden rakastama leijonalippu ja työväen ryhmätunnetta kiinteyttäneet vallankumouksen punavärit vaihtuivat lopulta topeliaanisen sinivalkoisiin sävyihin. Siniristilippu kiteytti Suomen kansan kollektiiviset tuntemukset kuitenkin vasta toisen maailmansodan aikana. Luokkasotien synnyttämät ristiriitaiset kokemukset ja kansakunnan hidas eheytyminen ovat yhä kiinteä osa paitsi kansallismyyttejämme myös kansallisidentiteettiämme. Sinun puolesta elää ja kuolla on lippusymboliikkaa syvällisesti analysoiva teos, jonka kantavana teemana on nuoren kansallisvaltion ja uhrautumisen välinen suhde vuosina 1917-1945. Historiantutkija Tuomas Teporan aikalaisnäkemyksiin perustuva tutkimus avaa keskustelua herättävän näkökulman suomalaisuuteen siniristilipun moniaalle polveilevan historian kautta. Teos pohjautuu Teporan väitöskirjaan.

Hinta: 24.90€
 

ISBN:  9789510385395      Kustantaja:  WSOY 2011      Sivuja:  467

Suojaustapa:  Adobe DRM

Lukuoikeus:  Ei rajoituksia
Tulostusoikeus:  Kirjan tulostaminen on kielletty
Tekstin kopiointioikeus:  Tekstin kopioiminen on kielletty


Samalta kirjailijalta ja muut suositut e-kirjat!