Kellokosken prinsessa

Ilkka Raitasuo

Prinsessa kertoo Kellokosken mielisairaalassa lähes koko elämänsä ajan asuneen Anna Lappalaisen elämästä. Vuonna 1896 syntynyt Lappalainen sairastui jo nuorena skitsofreniaan. Pian hänelle kehittyi voimakas ja koko elämän ajan kestänyt harha, jonka mukaan hän oli kuninkaallinen, Prinsessa. Prinsessa eli harhansa mukaan niin johdonmukaisesti kuin se oli mahdollista. Vaikka häntä hoidettiin lähes kaikilla aikakauden hoitomenetelmillä (muun muassa tartuttamalla häneen malaria), hän ei parantunut, vaan uskoi olevansa kuninkaallinen. Loppujen lopuksi hoitohenkilökuntakin hyväksyi jossain määrin hänen harhansa ja jopa eli siinä mukana. Prinsessa oli mielisairaudestaan huolimatta eräänlainen voittaja. Hänen annettiin lopulta elää erilaisena, omassa harhassaan. Vuonna 1995 Kellokosken sairaalan puistoon pystytettiin Prinsessan muistomonumentti.

Hinta: 18.90€
 

ISBN:  9789520106430      Kustantaja:  Like 2011      Sivuja:  252

Suojaustapa:  Adobe DRM

Lukuoikeus:  Ei rajoituksia
Tulostusoikeus:  Kirjan tulostaminen on kielletty
Tekstin kopiointioikeus:  Tekstin kopioiminen on kielletty


Samalta kirjailijalta ja muut suositut e-kirjat!