3096 päivää
"Vasta nyt tunnen itseni tarpeeksi vahvaksi kertoakseni koko tarinan." Kuinka selvitä järkeään menettämättä yli kahdeksan vuotta vankina kellarissa? Kymmenvuotiaana siepattu itävaltalainen Natascha kertoo uskomattoman tarinansa. Kun mies aamulla 2.3.1998 pakottaa koulumatkalla olevan Natascha Kampuschin pakettiautoonsa, Natascha uskoo kohta kuolevansa. Tuntien kuluttua kymmenvuotias makaa huopaan käärittynä kylmällä lattialla omakotitalon kellarissa. Tuossa vajaan viiden neliömetrin pimeässä ja tunkkaisessa tyrmässä Natascha joutuu viettämään seuraavat kahdeksan ja puoli vuotta. Sieppaaja, tietoliikenneteknikko Wolfgang Priklopil on ainoa ihminen, jonka kanssa hän saa olla tekemisissä. Mies pahoinpitelee, nöyryyttää, piinaa ja alistaa häntä. Vankeutensa aikana Natascha keskittyy selviämiseen, ajattelemaan vain seuraavaa päivää, ja haaveilee salaa vapaudesta. 23.8.2006 hän onnistuu omin voimin pakenemaan. Vielä samana päivänä Priklopil riistää itseltään hengen. Nyt Natascha Kampusch kertoo avoimesti ensimmäisen kerran vaikeasta lapsuudestaan, sieppauksesta ja vankeusajasta sekä siitä, kuinka hän oppi toivottomassa tilanteessa pitämään sieppaajan aisoissa.
ISBN: 9789511255147 Kustantaja: Otava 2011 Sivuja: 216
Suojaustapa: Adobe DRM
Lukuoikeus: Ei rajoituksia
Tulostusoikeus: Kirjan tulostaminen on kielletty
Tekstin kopiointioikeus: Tekstin kopioiminen on kielletty
Samalta kirjailijalta ja muut suositut e-kirjat!
3096 päivää
Natascha Kampusch
17.90€
Erottaja
Karo Hämäläinen
25.90€
Kolmijalkainen mies
Reijo Mäki
17.90€
Valokeilassa
Patricia Cornwell
17.90€
Aito turkki
Reijo Mäki
17.90€
Koneen ruhtinas
John Simon
17.90€
Katoamispiste
Joel Haahtela
17.90€
Steve Jobs
Walter Isaacson
21.90€
Senor Peregrino
Cecilia Samartin
16.90€

